28

Haapamäkeen mä tutustuin aikoinaan duunissa. Olin vähän aikaa yhden rautakaupan konttoriapulaisena, ja se kävi hakemassa niitten firmaan sieltä vähän väliä kamaa. Jäätiin muutaman kerran jutteleen takapihalle, tupakanmittasia juttuja aluks, sit vähän pidempiäki. Ku mun pesti loppu mä yllätin itteni kysymällä viimisenä päivänä et nähtäiskö jossain. Mentiin vielä samana iltana baariin, mut ei ne treffit ollu. Ei me oo koskaan oltu sillä tavalla kiinnostuneita. Tai kyllähän me kerran naitiin, pian sen jälkeen ku mun työt rautakaupassa loppu, muutama kalja liikaa ja kävi se tavallinen. Mut se oli ihan ok, muistaakseni. Ei me siitä oo pahemmin puhuttu jälkeenpäin. Vähän nolo juttu tavallaan.

Meitä yhdisti valokuvaus aluks. Mä kuvasin metsiä ja lähiöitten pusikoita ja saaristoo, ja se kuvas autoja ja taloja ja katuja. Amatöörejä kumpiki, mut ihan lahjakkaita. Mut jotenki Haapamäki tuntu vaistoovan sen, et mä olin parempi. Tai tarkotan et ainaki se tunsi niin. Se lakkas kuvaamasta, ei se oo enää aikoihin. Nykyään se kunnostaa mopoja sen serkun lasten kans. Se olis hyvä isä, mut ei sillä oo naista. Se on kolkytkuus.

Mä oon jatkanu kuvaamista, en oikein oo varma mitä mä sillä yritän. Haapamäki on ollu jonku verran mukana keikoilla. Kuskina ja seurana. Mä tein kirjan, yks saari Korppoossa, oltiin kesällä siellä kuus päivää, mä otin kuvia ja kirjotin niihin jotain juttuja. Itelleni vaan, omaan hyllyyn alunperin, mut annoin sen myöhemmin Haapamäelle. Ku se oli jotenki inspiroinu sen koko jutun. Aika vähän mä oon mitään kirjottanu sen jälkeen ku kirjeet aikanaan lopetin.

Sit tuli Ellu, ja yhtäkkiä meillä oli taas yhteinen juttu: sisarusongelma. Siinä ku sillä oli Keijo, menetetty tapaus jonka kans piti vaan parhaansa yrittää, mulla oli Ellu, mahtava sisko jonka olis pitäny kadehtia mua kaikesta siitä mitä mulla oli lapsena ollu, mut ei se ollu sellanen. Ei Ellu oo pahantahtonen. Silti mä olin pitkään aika vauhko sen kans. Mä yritin hirveesti hyvittää kaikkee sellasta mikä ei ollu mun vika.

On me näistä puhuttu. Sinä yönäki ku käveltiin Kiilujärven suuntaan taas, me juteltiin. Oli vaikee keskittyä siihen mihin olis pitäny. En mä kuullu mitään helvetin valaanlaulua enkä nähny houreotuksia. Ei kukaan ollu tähdistä tulossa ottaan yhteyttä, en mä jaksanu ajatella mitään kirjettä niille. Haapamäen kans tuli niitä hetkiä kun kaikki se mitä mä ite olin, näytti jotenki hirveen tyhmältä. Pelleilyltä.

Rannassa poltettiin tupakat ja kateltiin saaren mustaa seinää. Nepattiin tumpit jäälle. Päätettiin mennä kattoon sitä tönöö. Mekkeli mutisi jotain meijän selän takana eikä me kuunneltu sitä. Jää natisi. Ku ei ollu valoo se oli aika karu ääni. Kuu oli jotenki kolkko. Niinku valkosta maalia läiskä taivaalla. Ei se valassu.

Haapamäki näytteli vähän taskulampulla tietä välillä. Sen valokeilaa ku heilutteli saaren rantapuihin, näky vilahduksina kasvoja ja ihmishahmoja. Ajatukset teki temppuja. Kiivettiin rantakivien yli ja jostain kävi yhtäkkiä tuuli, se tuiski pintalunta kivien päältä naamalle. Mä sanoin jätkille et nyt voi mennä pitkään ennen ku ollaan takasin sisällä, enkä tiedä miks musta siltä yhtäkkiä tuntu mut oikeessa mä kuitenki olin. Siitä tuli pitkä yö.